Chapter Text
Loppusyksyn tuuli puhalsi alas solasta ja heilutti mäntyjen latvuksia. Polku kaarteli kivikoiden lomassa kohti Hengforsiä.
Gjerta oli palaamassa ennalleen. Hän oli pyyhkinyt kyyneleensä, sitonut hiuksensa uudestaan ja marssi nyt eturivissä aivan kuin ei olisi koskaan kaatunut polvilleen kangashaaveidensa takia. Silmäkulmassa oli taas se tuttu pilke ja huuli vähän vinossa.
Jaskier kulki Zoltanin toisella puolella hartiat lysyssä kuin koira, joka tiesi kaataneensa pöydän eikä ollut varma, lyökö joku vielä sanomalehdellä. Hän ei edes hyräillyt.
Geralt käveli kärjessä, vauhti vähän turhan ripeänä. Kun vuoret oli ylitetty ja tultu Redaniaan, hänen askeleissaan oli sitä samaa levottomuutta kuin pedolla, joka tiesi metsästyksen odottavan.
Milva kulki joukon takana hiljaa. Geralt oli pitänyt hänet lähellä viime päivinä, antanut hänen olla rauhassa.
Zoltan raaputti partaansa ja päätti rikkoa hiljaisuuden.
"Kuulkaas nyt", hän sanoi sen verran kovalla äänellä, että Geralt hidasti ja muutkin katsoivat. "Aletaanpa puhua asioista niin kuin ne ovat."
Geralt murahti kysyvästi. Jaskier veti kauluksen pystyyn kuin suojaksi.
"Se velka", Zoltan sanoi. "Kankaat. Te tiedätte, että se on maksettava. Minä en aio antaa sen jäädä roikkumaan."
Jaskier nosti kätensä kuin antautuakseen. "Minä voin yrittää vielä etsiä sitä kauppiasta, ehkä hän sittenkin—"
"Älä aloita", Zoltan oikaisi. "Sinä olet laulaja, et mikään kauppias. Jos minä annan sinun hoitaa tämän, sinä päädyt johonkin orkesteriisi ja unohdat koko asian kahden päivän päästä."
"Minä en — minä en aina unohda!" Jaskier sanoi. "Minä... en halunnut pettää sinua. Tai ketään."
Zoltan jatkoi. "Minun mielestäni ei ole mitään järkeä pitää Geraltia täällä. Eikä Milvaa. Ei tämä noiturien ja metsästäjien puuhaa ole, tämä on vain kaupankäyntiä ja rahaa."
Geralt nyökkäsi.
Zoltan jatkoi. "Joten minä jään Hengforsiin. Hoidan velan. Jollain keinolla. Kankailla, munasilla tai verellä, jos tarve vaatii. Puhallan vaikka trumpettia jokaisen hengforsilaisen perseeseen, jos on tarpeen."
"Onko kääpiöveressä taikaa?" Gjerta virnisti. "Jos pirskottelen sitä keskitalvella hankeen oikealla tavalla, niin muuttuuko se mekoksi? Kangas kääpiöiden partaa? Minkä värinen? Millainen reunusnauha siinä on?"
"Ei se minun tietääkseni muutu minkäänlaiseksi mekoksi", Zoltan irvisti.
"En minä sitten sillä mitään tee", Gjerta sanoi. "Mutta jos päädyt puhaltelemaan trumpettia ihmisten ahtereihin, niin minä haluan kyllä tulla näkemään sen."
"Pidetään huoli siitä, ettei ihan niin alas tarvitse vajota", Zoltan murahti. "Mutta kuules, barbaari... kuinka kauan sinä voit odottaa kankaitasi? En minä nyt mitään ikuista majapaikkaa aio Hengforsista ottaa."
Gjerta mietti hetken.
"Kaksi viikkoa. Ehkä vähän enemmän. Minulla on vielä paljon tehtävää ennen sydäntalvea. Mutta sen aikaa voin odottaa. Hankin syötävää tästä lähialueelta ja myyn ylimäärän torilla."
Zoltan virnisti. "Kaksi viikkoa? Helppo homma. Kahdessa viikossa minä järjestän kankaat vaikka varastaisin kuninkaan pöytäliinat."
Zoltan nyökkäsi itsevarmana, mutta sisällä hänen vatsansa tuntui kuin olut olisi mennyt väärään kurkkuun. Kun aikansa odotettuaan Gjerta katoaisi pohjoisen metsiin, niin vaikka Zoltan sen jälkeen saisi kankaat käsiinsä, velka jäisi silti kuittaamatta. Miten hän muka löytäisi tyttöä enää uudestaan? Alue oli laaja eikä hänellä ollut kontakteja.
* * *
Hengforsin portti jäi taakse. Seurue oli hajaantunut: Geralt ja Milva jatkoivat etelään vievää tietä, Jaskier kaartoi ensimmäiseen majataloon, jossa luki "esiintyjiä haetaan".
Zoltan seisoi kadulla Gjertan kanssa.
"Selvä", Zoltan murahti ja pysähtyi torialueen laidalle. "Nyt meidän pitää ratkaista se tärkein asia."
"Se, mistä kankaat löytyvät?" Gjerta kysyi.
"Ei", Zoltan sanoi, "vaan se, että mitä me ylipäätään etsimme. Se meidän sopimus... se on kuin yrittäisi tunnustella persettä pimeässä. Ei kukaan tiedä, missä reunat kulkee."
"Minulle sanottiin, että saan valita, mitä haluan."
"Kohtuuden rajoissa", Zoltan korjasi nopeasti. "Ja me molemmat tiedämme, että 'kohtuullinen' voi tarkoittaa kaikkea väliltä nyrkillinen pähkinöitä ja kuninkaan linna."
Gjerta naurahti. "Minusta se nyrkillinen pähkinöitä olisi kyllä aika huono palkka."
"Niin olisi. Siksi mennään nyt torille, ja sinä näytät minulle tismalleen, mikä velan kuittaa. Yksi esine. Yksi kangaspakka. Yksi... mikä ikinä. Kunhan se on selvä ja kunhan se ei ole kokonainen helvetin kangasvarasto."